Valtavasti valtavasti ajatuksia. Jopa sellaisia, että viime päivinä olen miettinyt, että voisin niitä taas kirjoittaa. Joulukuu on näköjään saanut salakavalasti ripoteltua arkeen taianomaisuutta, hyvää tahtoa ja ehkä vähän uskoa myös siihen, että kaikki on mahdollista.
Syksyn mittaan olen monesti miettinyt, että tavallaan olen kirjoittanut itseni pussiin nimeämällä blogin Onnellistuttajiksi. Koska miten tänne nyt voi mitään kirjoittaa jos elämä ei tunnukaan niin onnelliselta ja tekee mieli vain kirota ja kiukutella. Mutta sitten tajusin, että se juuri on se juttu. Ei kiroilu ja kiukuttelu, vaan se että ei tarvitse olla onnellinen, mutta silti asiat voivat koskettaa. Saada hymyn huulille. Onnellistuttaa. Ja siinä on jo syytä ihan tarpeeksi, vaikka oma olo olisi mitä milloinkin on.
Kissa kömpii viereen nukkumaan vain ollakseen lähellä. Autotallin päälle on nostettu joulukuusi koko taloyhtiön nähtäväksi. Päivän hommat on lähes hoidettu ja juuri tällä sekunnilla ei ole kiire mihinkään. Eeva Kolun tekstiä lukiessani minut valtasi tuo sama tunne: Jotain suurta on tapahtumassa. Ja kaikki tulee menemään hyvin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti